torstai 11. toukokuuta 2017

Ohi on!

Hej!

Viimeinen viikko Betaniahjemmetissä meni nopeasti. Päivät sujuivat silti samaan tapaan kuin aiemminkin. Kävimme vanhusten kanssa kävelyllä, pidimme aktiviteetteja jne. Viikkoon mahtui kuitenkin myös erikoisempia juttuja. Yhtenä päivänä David antoi meidän kokeilla virtuaalitodellisuuslaseja. David selitti meille, että laseihin saa näkymään esimerkiksi hienon merimaiseman, jolloin sellaiset vanhukset jotka eivät enää pääse uimaan saavat kokea meren läheisyyden silti. Ja lasit tuntuivat oikeasti todella todellisilta!

Torstaina vuorossa oli päivätanssit. Aamupäivällä Pia ja Inge esittelivät meille muistolaatikoita. Muistolaatikot oli jaettu kategorioittain ja niissä oli tavaroita vanhusten lapsuuden ajoilta. Tämän jälkeen katsoimme muutaman betaniahjemmetistä kertovan dokumentin minkä he olivat kuvanneet. Sitte järjestelimme salia juhlakuntoon ja iltapäivällä oli tanssien vuoro! Aluksi joimme kahvit ja söimme kakkua, jonka jälkeen kaikki saivat vapaasti tanssia! Meitäkin tultiin monesti hakemaan tanssimaan, ja myös me haimme vanhuksia tanssimaan. Tanssimme yli kaksi tuntia ja nauru raikasi!

Perjantaina oli aamulla brunssi. Juhlistimme Pian työuraa, sillä hän oli ollut betaniahjemmetissä töissä 25 vuotta. Brunssin aikana saimme ohjaajilta paljon kehuja ja jopa muutaman lahjan. Tunnelma oli meidän osalta aika haikea, mutta olimme silti hyvin iloisia tästä kokemuksesta!

Viikonloppu meni viimeisiä nähtävyyksiä kierrellessä ja pakatessa. Sunnuntaina lento lähti päivällä vähän kahden jälkeen kohti Suomea. Nyt paluusta on jo melkein kaksi viikkoa, eikä vieläkään meinaa tajuta, että missä sitä oikein on ollut. Ihanaa kuitenkin olla välillä Suomessa!

Reissulla opimme paljon itsestämme, toisistamme ja työskentelystä eri kulttuurissa. Vaikka Tanska on lähellä Suomea, siellä on silti hyvin erilaista. Erityisesti pidimme siitä kuinka vanhuksia kohdeltiin. Toimintaa kehitettiin yhdessä vanhusten kanssa, ja hoitajat viettivät myös ruokatunnit ja muuta tauot vanhusten seurassa. Muistisairauden ei annettu häiritä joka päiväistä toimintaa. Jokainen vanhus otettiin yksilönä huomioon!

Opimme omatoimisuutta vieraassa kulttuurissa. Aina ei ollut tekemistä ja ihmiset olivat kiireisiä, joten aktiivisesti keksimme tekemistä itsellemme koko ajan. Opimme kommunikoimaan vieraalla kielellä, sekä elekielellä. Aina yhteistä kieltä ei löytynyt ja silloin olikin käytettävä elekieltä, joka sujui lopulta todella hyvin. 

Ihmiset Tanskassa olivat todella iloisia ja ystävällisiä. Lähes joka paikassa puhuttiin englantia ja aina sai apua jos sitä tarvitsi. Haluamme tuoda tälläistä ajattelutapaa Suomeen, edes oman itsemme kautta. Siellä tunsi olonsa tervetulleeksi. 














Meidän ohjaajat<3 (Elsebeth puuttuu)


 








Matka oli ikimuistoinen ja olemme kiitollisia tästä kokemuksesta! Suosittelemme ulkomaille työssäoppimiseen lähtöä, mutta muista lähteä reissuun avoimin mielin!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti